Syndikaatti

Tulevaisuus on kuollut, kaivelkaamme vanhoja! Syndikaatin 50. jaksossa on aika luoda katse menneisyyteen. Podcast-emäntänne miettivät, mitä ovat taipaleestaan oppineet, jos mitään. Keskustelu ajautuu hajuaistiin: mikä puu haisee perseeltä? Määritellään Syndikaatin syvintä tarkoitusta – ollaanko intimiteetin ja esittämisen välisen rajan tutkimuksen äärellä vai halutaanko vain tuhota oma maine? 

Syndikaatissa pureudutaan varsinaisiin ensimmäisen maailman ongelmiin, kun mietitään, mikä tänään vituttaa. Emilian taiteilijaegoismi nostaa päätään, Laura haaveilee rehellisestä nyrkkitappelusta. Spekuloidaan painin mahdollisuuksia konfliktien ratkomisesta ja kerrotaan Pohjanmaalla sattuneesta kirvestilanteesta. Hillittyyden vaatiminen naisilta ärsyttää. Mutta millaiset unet vituttavat?

Syndikaatissa yritetään keskustella kevätsiivouksesta ja puhdistautumisesta, mutta päädytään saastaan ja kuukautisiin. Puhutaan harvinaisen paljon paskasta ja selvitetään, mitä paskaa Raamatussa puhuttiinkaan jäniksistä. Lopussa havahdutaan miettimään, mikä on yleisö ja onko sitä.

Mistä ei voi puhua, siitä on tehtävä podi. Syndikaatissa pohditaan mystisen yhteyden mahdollisuuksia. Sivutaan myös Minna Canthin ja aikalaistensa trendiharrastusta spiritismiä. Emilia kertoo erikoisista lapsuuskokemuksistaan. Kateellinen Laura ryhtyy kanavoimaan A.W. Yrjänää.

Syndikaatin boomeriradio peräänkuuluttaa aikuisuutta tässä infantiilissa ajassamme: kaikkea ei voi saada eikä varsinkaan tekemättä mitään, vaikka se onkin kurja juttu. Keskustellaan nautinnosta ja lihan iloista antiikkilaisen Porfyrioksen innoittamana. Kaivataan nautinnon irtikytkemistä kuluttamisesta.

Naiskirjailijoiden muotoon asettuneet bakteerit ja mikrobit keskustelevat Rosebudin Sivullinen-kirjakaupassa uusista teoksistaan. Selviää, mitä Männynväli aikoo tehdä sivilisaation romahtaessa sillä välin kun Gustafsson nääntyy nälkään. Sukelletaan kiperiin kysymyksiin, kuten pitäisikö populaation rikkain prosentti poistaa. Pillustakin puhutaan. Entä miten syleillä totuutta ilman, että päätyy tota...

Jaksossa selviää, rakastavatko Laura ja Emilia omaa ääntään vai onko heillä jokin validi syy olla äänessä. Entä millaiset logistiset syyt ajavat ihmisen laulamaan? Poliittiseen puheeseen kaivataan tosissaan olemista, ylevyyttä ja intohimoa. Nyt tavoitteita kuvaillaan pölyisen byrokraattisilla sanoilla. Hyvinvointikeskuksesta ei ole utopiaksi.

Lauraa on jo vuoden mietityttänyt yksi juttu Emiliassa. Karu kohtaaminen oliivihyllyllä pakottaa nostamaan kissan pöydälle. Ehkä sillä on jonkinlainen Tampere-virus? Arvasit oikein, kissan nimi on Popeda. Jaksossa setvitään, mitä Reino ei suostu nuolemaankaan, mutta sukelletaan myös syvemmälle kulttibändin lyriikoihin.

Männynväli haluaisi puhua talviurheilusta, mutta sen sijaan päädytäänkin pitämään Läski-jatkot. Mistä etenkin naisille asetettu vartaloihanne todella kertoo? Gustafsson kertoo ruokailutottumustensa muuttumisesta. Männynvälin pimeä erämenneisyys paljastuu. Gustafsson tekee numeron siitä, ettei kommentoi. Vähän puhutaan myös talviurheilusta. 

Raisa Omaheimon hieno kirja Ratkaisuja läskeille kutkuttaa, vaikka studiossa pelätäänkin, osataanko aiheesta puhua tavalla, joka on ok. Sisäistetty läskifobia vainoaa jossain määrin myös Syndikaatin keskipainoisia emäntiä. Siinä ei ole mitään järkeä. Läskiaktivismi nimetään paitsi aidosti antipatriarkaaliseksi toiminnaksi, myös antikapitalistiseksi. 

Syndikaatin runotytöt intoutuvat resitoimaan Vänrikki Stoolin tarinoita . Päätetään, mitä on hyvä ja mitä paha runous. Männynväli ei koe (o)saavansa kirjoittaa runoja, mutta päätti silti kirjoittaa yhden esseistään runoksi. Gustafsson kommentoi aihetta söpöksi. Jälleen päädytään elämänohjeista tärkeimmän äärelle: älä ole mulkku. 

Mitä sisältyy Syndikaatin identiteettipalettiin? Gustafsson ei haluaisi identifioitua ihmiseksi, Männynväli joutuu yllättävän kysymyksen eteen. Arvaatko, mihin muunlajisiin eläimiin emäntänne samaistuvat? Ovatko he ehkä siroja kauriita tai sulokkaita leopardeja? Eivät todellakaan.

Gustafsson on lopulta saanut Männynvälin puhumaan tunteista. Kummallako leidillä tunteita ei tuntunut olevan välillä lainkaan, ja kummalla liiaksikin? Millaisia kiellettyjä tunteita Syndikaatissa esiintyy? Entä esiintyykö mitään muita kuin niitä? Dissosiaation kautta loikataan pakofantasioihin. 

Syndikaatti on tehnyt markkina-analyysin toisen tuotantovuotensa kunniaksi. Kuulijamme vaikuttavat rakastavan likaisia asioita, inhottavia tunteita ja kuolemaa. Hans Op de Beeckin Hiljainen paraati -näyttelyä ruoditaan sivistyneessä erimielisyydessä, mutta eipä aikaakaan kun keskustelu jo kääntyy mätänemiseen ja loisiin.

Ketä Syndikaatissa kadehditaan ja mikä rikkaissa vituttaa? Rakenteellisen epäoikeudenmukaisuuden osoittaminen ei välttämättä ole kateutta, vaikka se jostain syystä halutaan sellaiseksi nimetä. Entäpä onko peniskateutta liikkeellä ja mikä sen aiheuttaa?

Syndikaatti tekee internetissä antiikkisen temperamenttitestin. Kuuntele tulokset! Puidaan suhdetta goottiuteen ja tarkastellaan melankolian ja masennuksen eroja. Selviää, kuka ja mikä on Valpuri Kyni ja miten kävi Valpurin vesitestin.

Syndikaatissa pohditaan, milloin kirjoittaminen on nautinnollista vai onko milloinkaan. Entä mitä tekemistä kusihädällä ja jätemyllyllä on luovan työn kanssa? Gustafsson kertoo, miksi ei uskalla lukea Riikka Kaihovaaran esseitä. Männynväli paljastaa kirjoittamisensa kaikki vaiheet.

Keneltä Syndikaatti saa elämänohjeensa ja riittääkö niistä kuulijoille jaettavaksi? Entä onko antiikin henkilöistä neuvojiksi vai kannattaako sittenkin vain kuunnella äitiä? Syndikaatin omissa ohjeissa jälkikasvulle korostuu eräs perisuomalaiseksi mielletty ominaisuus.

Neutraalista otsikosta huolimatta pudotaan saman tien meren synkän ahtojäihin. Miksi ihmisyhteisöillä on tapana kieltää liian kamalien muistojen todenperäisyys? Männynväli paljastaa perimmäisen olemuksensa varhaisimmassa muistossaan. Lopuksi selviää myös Britney Spearsin onnellisuuden salaisuus.

Syndikaatti avaa garderoobinsa ja paljastaa, mihin asusteisiin kannattaa käyttää rahaa. Ritva-tädin vanhassa poolossa ja aviomiespaidassa ei tosin ole penniäkään kiinni. Koetaan vaikeutta seksikkäiden vaatteiden ja feminismin yhtymäkohdassa. Gustafsson paljastaa ikuiset tyyli-ikoninsa.

Sisältövaroitus: vihamieliset nartut. Miten sanoittaa sanoittamatonta? Traumaa pyöritellään kokemusasiantuntijuudesta käsin ja Susanna Hastin uutuuskirjan kautta. Pohdimme trauman ruumiillisuutta ja puolustautumisen oikeutusta. Pahinta on, jos ei voi taistella eikä paeta.

Syndikaatin asiantuntijat kertovat, mitä yhteistä on tuvalulaisilla ja savolaisilla. Kummassa emännässä on enemmän juorukellon vikaa? Ja mitä jos juoruilu onkin oikeastaan legendojen kertomista? Selviää myös, miksi juuri miespingviinit jäävät huolehtimaan haudonnasta.

Elämme järkeä korostavassa kulttuurissa, mutta samalla uhraamme järjenvastaisesti enemmän ja suurempaa kuin kukaan koskaan missään. Onko eettisesti kestävämpää uhrata itsensä vai joku muu? Entä mitä palaa Syndikaatin roviolla? Majoneesisuositus!

”Se on mulle syvästi vastenmielinen tila.” Syndikaatissa pohditaan uhrina olemisen sietämättömyyttä, mutta myös sitä, mikä uhriudessa vetoaa. Ulospääsy uhrin asemasta on tehty epähoukuttelevaksi. Kuka siitä hyötyy? Salaliitto mainitaan.

Onko sitoutuminen luontaista ja vaivatonta vai tervaa ja kivireki? Gustafsson uppoaa itsetutkiskelun suohon. Männynväli paljastaa kikan, jolla erottaa aito intuition ääni.