Syndikaatti

Hermannin kansan- ja perinneseuran naisjaosto kokoontuu. Puheena ovat perinteet, perinnöt ja perimätiedot. Gustafsson intoutuu ennustamaan. Männynvälin ikiaikaiset rituaalit paljastuvat OCD:ksi. Mutta mikä on hiidenhirnu?

Gustafssonia vastapäätä ei istu studiossa enää Kukkala. Muutakin selitettävää löytyy. Onko nimi haltuunottoa? Minkä niminen Laura halusi olla pienenä? Tuskailemme kirjojen ja lasten nimeämisen vaikeutta.

Nöyrät yleisönpalvelijat harkitsevat työhyvinvointipäivää vahvojen ihmisten spahan. Jaksossa selviää, milloin tekijä menettää viattomuutensa. Entä miten yleisön tuohtumus ansaitaan?

Onko Syndikaatissa poikkeusyksilöitä ja saadaanko kysymykseen edes rehellistä vastausta? Miten kasvaa vertaiseksi elonkirjon jäseneksi ilman, että päätyy johonkin tunkkaiseen yhteisöön? Lusikoimme läsnäolon nakkikeittoa.

Syndikaatti kannustaa vertaissyntisäkkejä katumaan ilman julkista performanssia, mutta suistuu sellaiseen itse. Katumuspilleri kiinnostelee eikä hajoaminenkaan aina ole huono vaihtoehto.

Parhaimmillaan syyllisyys on muutoksen palveluksessa, pahimmillaan tuhoisa manipuloinnin väline. Kukkala kokee syyllisyyttä maailmantilasta, Gustafsson nyyttäreistä. Miksi enemmistö syyllistyy vähemmistön ajamista elämäntapavalinnoista?

Kauden lämmittelyjaksossa ollaan aivan jäässä. Kukkala paljastaa kesäisen bucket listinsä ja Gustafsson ilmoittaa selviytyneensä. Kesää tarkastellaan fomon, sääsyyllisyyden ja tietysti kuolinvuoteen näkökulmista.

Sitä hyvää cringeä. Kauhden finaalissa Syndikaatti puhuu rajoista ja rajattomuudesta Maunula-talossa liveyleisön edessä. Jäätymisiltä ei vältytä. KG palaa kesätauolta 12.8.

Tehdäänkö Syndikaatissa työtä rahasta, rakkaudesta vai jostain muusta syystä? Toimeentuloa ei pitäisi kytkeä työntekoon – varsinkaan turhan tai jopa haitallisen työn. Kukkala paljastaa lapsuuden unelma-ammattinsa, Gustafsson kertoo b-suunnitelmastaan. 

Missä kulkee intimiteetin raja kun puhutaan terveydestä, sairauksista ja ruumiista? Onko kauneus aina tervettä ja mitä tekemistä natseilla on tämän(kin) asian kanssa? Itsensä sairaslomalle määrännyt Gustafsson miettii, valehteleeko Kukkala vai onko hän hullu.

"Mjäyy vaan teillekin motherfuckers!" Isänmaa ja penkkiurheilu puhuttavat. Mikä saisi Kukkalan ja Gustafssonin torille? Syndikaatissa ollaan valmiita puolustamaan omaa reviiriä, vaikka patrioottinen hurmos hirvittää.

Kukkala ja Gustafsson paljastavat lempileikkinsä. Leikin olemusta pohtivassa keskustelussa sivutaan myös tosikko-neandertalilaisia. Kukkalan sietokyky joutuu koetukselle, kun Gustafsson kertoo suosikkiperformanssitaiteestaan.

Mitä häpeästä jäi sanomatta? Syndikaatissa pohditaan tunnustuksellista kirjallisuutta ja sitä, millaista tarinaa kukin itsestään kertoo. Gustafsson tunnustaa häpeävänsä muun muassa tämän podcastin tekoa, Kukkala ei tunnusta mitään.

"Olen lävitse huono ihminen!" Tässä Syndikaatin jaksossa hävetään ihan huolella. Onneksi Elisa Aaltola on sanonut, että häpeä voi olla myös hyvästä. Kukkalaa hävettää pokan pettäminen, Gustafssonia ihan vain ihmisenä oleminen. Ja naisihmisenä olo se vasta häpeällistä onkin!

Syndikaatissa pohditaan väkivallan luonnetta ja oikeutusta. Puolustautuminen on jees, mutta miten on koston ja rangaistuksen laita? Entä, kun väkivallalla on uhri muttei muka tekijää? Ajaudumme myös sivupolulle fanittamaan Raid-sarjaa. Sisältövaroituksetkin puhuttavat.

"Jos lähtis siitä et huumorin pitäis olla hauskaa." Mille saa nauraa, kuka ja kenen kanssa? Kukkala tulee paljastaneeksi huumorintajunsa luokattomuuden ja Gustafsson muistelee maailman paskinta roastia. Rivouksien lisäksi Syndikaatissa huvittavat absurdiudet ja kaikenlaiset epäsopivuudet.

"Te vitun paukapäät ette tiedä kulttuurista yhtään vitun mitään!" Sivistyneessä yhteiskunnassa vihan ilmaisut on piilotettu ja suuttumista hävetään, vaikka viha on myös ihmistä ja elämää suojeleva tunne. Historian saatossa on etenkin naisen vihaa demonisoitu. Jaksossa vihataan mm. pullamössöaikuisia.

"Enää ei voida luottaa siihen, että kyllä joku eli naiset tekee." Kasvatukseen ja hoivaan liittyvät tehtävät ovat ruuantuotannon lisäksi yhteiskunnan kovinta ydintä. Miten hoiva pitäisi järjestää? Syndikaatti tukee naisvaltaisten hoiva- ja hoitoalojen työtaisteluita sataprosenttisesti.

"Tuli sellainen oman elämäni Nostradamus -hetki." Suoraan syvään päähän: Syndikaatissa pelätään kuolemaa, kontrollin menettämistä, maailmanloppua ja vähän myös Onni -sikaa. Kuule myös, kuinka survivalismikirjailija itse preppasi romahdusta odotellessa.

"Tuntuu et me valitaan aiheita joista ei voi puhua." Syndikaatissa on näkemyseroja siitä, pitäisikö puhua kuolleista vai elävistä ruumiista. Gustafsson löytää samaistumispinnan ladoista ja Kukkala luolista.

Eeva Kilven Valkoinen muistikirja innoittaa Syndikaatin pohtimaan olemassaolon mysteeriä ja ikuisuuden suomuista ruumista. Kuolemaa kauheampi on epäelämä. Aika paha on myös liika tietäminen.

Pääseekö itseä pakoon pornon tai prinsessojen avulla, kuten Anu Kaajan Katie-Kate-romaanissa? Auttaako uskonto tai ayahuasca? Vai onko paras todellisuuspako sittenkin paluu todellisuuteen? Mitä sanoo Pate Mustajärvi?

Tosielämässä ei ole aina onnellista loppua." Miksi kuluttaa true crimea, vaikka maailma on täynnä hyvin tehtyjä dekkareita? Hanna-Riikka Kuisman ja Ville Hytösen esseiden äärellä pohditaan "kolmen pennin tedbundyja" sekä sitä, miten tosielämä on epäjuonellista ja ristiriitaista – ja ehkä juuri siksi draamaa kiehtovampaa.

"Ketään ei vittu kiinnosta toisten unet." Ehkä pitäisi? Niillas Holmbergin Halla Helle -romaani innostaa Kukkalan ja Gustafssonin pohtimaan unitodellisuutta. Gustafsson miettii, miten kirjoittaa unista kiinnostavasti ja Kukkala arvelee, että unia aletaan arvostaa vasta, kun niiden voidaan suoraan osoittaa kasvattavan kansantaloutta.

"Turpa kiinni ja koe!" Kukkala ja Gustafsson viettävät ystävänpäivää keskustelemalla Susanna Majurin taannoisesta valokuvanäyttelystä. Näyttelyn nimi Rakkaus innoittaa pohtimaan tunteita ja muita vaikeasti sanoitettavia asioita. Silti onnistutaan jopa määrittelemään rakkauden syvin olemus!