Syndikaatti

Podcastin viimeisessä jaksossa kerrotaan lopullinen mielipide feminismistä ja asioita, jotka jäivät sanomatta. Häpeän ja katumuksen tasapaino. Ystävien kanssa työskentelyn uhat ja mahdollisuudet sekä oikea vastaus kysymykseen ollako mieluummin pidetty ja pelätty. 

Laura kärsii sisäistetystä naisten aliarvioimisesta. Miesten tunteellisuus ja suora linja aliseen puhuttaa. Emilia paljastaa kräkkäämänsä oikotien onneen ja kertoo, mihin on viimeisimmäksi kyllästynyt. Podin julkaisijalta kuullaan suoraa puhetta Syndikaatista.

MITÄ on pitänyt tapahtua, että Syndikaatissa on opittu nauttimaan kirjoittamisesta ja ovatko potkut kustantamosta uhka vai mahdollisuus? Listataan hyvät ja huonot vuorokaudenajat sekä kirjoitusasennot. Laura tunnustaa sisäisen järjestelijänsä olemassaolon. Lisäksi paljastetaan usein väärinymmärretty edellytys kirjoittamiselle.

Syndikaatti kertoo alakouluikänsä vaikuttavimmista kirjoista: tappamista, ilotaloja ja penisromaani. Toiset lukevat lapsena S otaromaania, toiset pläräävät tietosanakirjaa – tavoite on kuitenkin sama. Taidehistorian ensimmäinen ja ainut kehopositiivi, merirosvot ihmiskunnan allegoriana ja vastaus siihen, mitä kuolemasta kannattaa ajatella.

Tanssikurssista päästään nopeasti kysymykseen: onko rakenteellinen ongelma minussa vai maailmassa. Laura paljastaa häpeämättömyytensä salaisuuden ja kertoo totuuden Emiliasta. Mietitään, milloin ihmisapinan murhanhimo tuntuu pahimmalta ja tutustutaan kokoomuslaiseen geeniin.

Erikoisjaksossa Syndikaatin edustusvaimot ovat Purkutaide-kollektiivin artistiavajaisissa hylätyssä Anttilassa Keravalla. Ääni menee ja päässä huippaa, kun puhutaan miesten taiteesta, itseironian vaaroista ja siitä, että ”tositarina” on itsessään mahdottomuus. Keskustelu karkailee Hyvinkäälle – miksi? Päättäjäisviikonlopun kunniaksi muistellaan myös omaa koulumenestystä.

Palataan Baby Reindeeriin ja kysytään, voiko taiteen avulla hakea oikeutta ja missä menevät prosessin moraaliset rajat. Entä pitääkö oikeuden hakijan olla itse puhtoinen? Arvioidaan paria kostokirjaa, omien valintojen mielekkyyttä sekä trauman kasautumista.

Syndikaatti antaa esimerkkejä hyvistä ja huonoista miehistä. Amia Srinivasanin johdolla pohditaan incel-kulttuuria ja halun politiikkaa. Miten kukaan voi uskoa olevansa oikeutettu toisen kehoon ja eikö sellainen uskomus ole paitsi vaarallinen, niin itse asiassa myös aika nolo? Lisäksi pohditaan maskuliinisuutta.

TV-sarja Baby Reindeer herättää Lauran kysymään, voiko naista katsoa ihmisenä. Entä mikä on innokkaan ihailijan ja creepyn stalkkerin perustava ero? Tylyyden ja empatian välillä tasapainoilu tuottaa päänvaivaa. Entä pitäisikö lapsi kasvattaa kaihtamaan tuntemattomia vai luottamaan heihin pulmatilanteessa?

Emilia mittailee rimansa korkeutta, ja pohditaan miltä Syndikaatti kuulostaisi Tere Vadénin ja Antti Salmisen tekemänä. Teoria siitä, mistä mustavalkoinen maailmankuva syntyy, sekä muistutus, että aina ei tarvitse olla kaikesta niin kovasti jotain mieltä. Kontekstista puhuminen johtaa siihen, että Laura kadottaa uskonsa ihmiskuntaan lopullisesti.

Onko asevarustelu pakollinen paha vai osa ihmiskunnan (itse)tuhoviettiä? Katri Naukarin Yhden puun tuho inspiroi pohtimaan hävityksen jännittävyyttä: mikä katastrofissa viehättää? Entä onko lajillamme tosiaan pakonomainen tarve päästä purkamaan aggressioita jos ei hyvällä niin sitten pahalla vai onko koko hommassa lopulta kyse jostain muusta.

Tänään sysätään Thanatos syrjään ja puhutaan elämänvietistä! Syndikaatin siskot näyttävät ensi alkuun olevan polaarinen vastapari, mitä intohimoisuuteen tulee, mutta kyllä Laurakin kiihtyy kun keskusteluun nousee veneily. Kirjoittamiseen ajava voima mietityttää: luova kirjoittaminen ei ole aistillista, vaan mystistä – miksi se silti panettaa? Mukana myös hyvän vihan salaisuus ja kovan onnen tandem...

Vedetäänkö Syndikaatissa roolia vai onko kaikki tosiaan niin autenttista kuin annetaan ymmärtää? Laura kammoaa teennäisyyttä siinä määrin, että jurottaa varmuuden vuoksi hiljaa. Emilia arvelee, että voisi joskus ilahduttaa läheisiään olemalla vähemmän aito. Äitiydestä päästään sisäiseen mieheen ja sen pelastusoperaatioon. Entä millainen on kirjailijan ammattirooli? 

Keskusteluyritykset taiteen yhteiskunnallisuudesta ja poliittisuudesta jatkuvat Voiman insaniteettitiloissa. Millainen astalo taide oikeastaan on ja toimisiko joskus ihan vaan leka paremmin? Entä millainen taide on poliittista?

Pääsiäisen kunniaksi puhutaan perinteisistä sesonkimatkoista. Emilia eksyttää Syndikaatin siskot vanhuuteen. Miksi kulttuurimme jumaloi nuoruutta ja (vaikkapa useista alkuperäiskansoista poiketen) suorastaan halveksii vanhuutta. Mikä on kun ei elämänviisaus kelpaa ja millaisia seurauksia sillä on ihmiseläinten itseymmärrykselle, historiantajulle ja autonomialle?

Minna Canthista ja hänen päivästään tulee puheeksi Antti Hurskaisen Kuihtuminen -romaani, jonka minäpuhuja ei MC:tä tai juuri muitakaan kollegoitaan arvosta. Mikä on kantaaottavan kirjallisuuden arvo ja laskeeko se ajan myötä. Entäpä suositteleeko Minna itse kirjailijaelämää?

Syndikaatissa sukelletaan survivalismiin. Kellä on maailmanlopun vesivarastot kondiksessa ja kuka on valmis heittämään hanskat naulaan heti kun SHTF? Huoltovarmuuden tila mietityttää, samoin 72 tunnin muonavarojen riittävyys. Lisäksi haaveillaan. 

Luotetaanko Syndikaatissa kehenkään vai onko jopa naiivia hyväuskoisuutta havaittavissa? Syyllisiä etsittäessä esiin nostetaan ilmastokriisi ja varhaiset kiintymyssuhteet. Lopuksi Emilia muistuttaa intuitio-ohjeestaan, ja Laura saa vahvistuksen sisäisen kompassinsa toimivuudesta.

Mikä maine oikeastaan on ja kuinka huolissaan siitä kannattaa olla? Miten pitkälle muiden näkemyksiin edes voi vaikuttaa? Entä mikä olisi kauhein kolaus omalle maineelle ja miksi? Laura kertoo tulevasta kirjastaan, ja keskustelu ajautuu nopeasti eläimiinsekaantumiseen.

Tällä kertaa puhutaan ihmisten soidinmenoista. Toisilla on libido, toisilla myllynkivi. Mitä tarkoittaa Emilian lupaus olla huonompi ihminen ja voisiko omasta erinomaisuudesta joustaminen toimia toisillekin. Mitä kuuluu Syndikaatin liikuntaharrastuksille? Entä mitä hyvää voi seurata mokaamisesta? 

Erikoisjaksossa ruoditaan Syndikaatin syvintä olemusta. Samoin metsoja: onko von  Wrightin antama yksipuolinen kuva näistä metsän miehistä ihan oikeudenmukainen? Selviää, miten lakko ja vegaanius liittyvät yhteen ja miksi hallituksen olisi fiksua olla puuttumatta lakko-oikeuteen. Laurasta paljastuu nöyristelevä työn orja. 

Viha puhututtaa Syndikaatissa – taas. Vihassa voi olla paljon hyvää, mutta sosiaalisena liimana sitä ei välttämättä kannata käyttää. Laura kertoo arkivihollisestaan, Emilia pohtii puhtauden vaatimusta. Viimeisen sanan saa vanha likainen mies. Tietenkin. 

Mitä jäi sanomatta cancel-kulttuurista ja miten pelon ja tuomitsemisen ilmapiiristä päästään yli. Kokoontumisessa on voimaa, vaikka se olisikin vain symbolista. Laura kertoo taannoisesta Finlandia-häviöstään ja kuinka se johti Katkerien Kirjailijoiden liiton perustamiseen. Suunnitellaan mustavihreää blokkia Convoy-mielenosoitukseen. 

Miten ihmeessä juuri kun alettiin puhua naisten kohtaamasta häirinnästä, känkelöidyiksi alkoivat päätyä jotkut aivan muut kuin naisten häiritsijät? Emilia kertoo omasta perutuksi tulemisestaan. Lauran foliohattu säteilee tietoisuutta siitä, kenen ja millainen salaliitto liittyy nimitykseen TERF. Todetaan cancel-kulttuuri täydellisen uusliberalismi-yhteensopivaksi. Sisältöhuomio: J.K. Rowling. 

Syndikaatti palaa suruajalta suoraan perimmäisten kysymysten äärelle: mikä oikeastaan on perisynti ja oliko Jumala oikeassa hermostuessaan luomuksiinsa ja karkottaessaan heidät Paratiisista? Entä millainen oli Jeesuksen naisihanne ja oliko sekään ihan loppuun asti ajateltu? Emilia ja Laura kertovat omasta mielestään hirveimmät synnit ja loppuun saadaan vielä rakkauden kaksoiskäsky 2.0.