Andrei puhuu

Radiohartaus 16.6.2026. Tässä pohditaan kuolemanpelkoa ja sitä että kristittynä meidän pitäisi elää niin kuin jokainen päivä voi olla se viimeinen. Nämä ovat teemoja joista usein itse asiassa puhun hautajaisten opetuspuheessa.

Urheilua on helppo seurata ja hengellistä kirjallisuuttakin helppo lukea. Moni asia voi näyttää helpolta, mutta toteuttaminen on kaikkea muuta kuin helppoa.

Paaston voi rinnastaa tietyllä tavalla kunnon kasvattamiseksi. Ja kuten tavallisessakin kuntosalissa, niin paastossa saatamme sortua samoihin virheisiin. Ennenkaikkea yritämme nostaa rautaa liikaa yhdellä kerralla.

Varatkaa reilu puoli tuntia aikaa kuulemaan siitä, että mitä sana elämänvaellus pitää sisällään. Olen yrittänyt vertauskuvia käyttäen löytää yhtymäkohtia ihan tavanomaiseen eräretkeen.

Mitä tyhmyys tai typeryys on? Toisin kuin monesti luullaan, se ei ole vähä-älyisyyttä, vaan enemmänkin älyn väärinkäyttöä. Sananlaskujen kirja antaa tästä myös monia esimerkkejä.

Mitkä asiat meitä kuluttavat ja rasittavat? Ovatko ne vain tavanomaisia syntejä, vai sittenkin asioita joita emme edes itse osaa selittää?

Meitä kannustetaan elämän Jumalan tahdon mukaan, mutta silti meillä pitää olla vapaa tahto. Mitä tapahtuu jos luovumme vapaasta tahdosta?

Meitä kannustetaan olemaan hyviä ihmisiä. Mutta missä menee se raja, että hurskaus alkaa syödä elämäniloamme.

Papin työssä kohtaa paljon ihmisiä. Myös sellaisia jotka painivat vakavien mielenterveysongelmien kanssa. Ensimmäinen askel auttajalla tässä työssä on itsetuntemus ja omien rajojen tunnistaminen.

Kirkossa on tilaan monenlaiselle ajattelulle. Mutta pitääkö ääriajattelulle antaa tilaa? Ja miten historia toistaa itseään ja huomaamme, että meillä fariseusten ja lainopettajien ajattelu elää nyt äärikristillisyydessä.

Evankeliumi kertoo ylösnousemuksta monella tavalla. Ja joskus se vahva todistus löytyy myös ikään kuin rivien välistä.

Millaista on oikea rukous? Mitä hyötyä on rukouksesta?

Mitä evankeliumin tapahtuma Sakkeuksen ja Kristuksen kohtaamisesta meille opettaa?

Vietämme joulupaastoa ja ensimmäisenä siitä tulee ruokavalio mieleen. Mutta kannattaisiko meidän myös pohtia sitä, että paljonko vietämme aikaa ruudun äärellä?

Vainnettu omatunto antaa näennäisesti vapaamaan elämän.

Tässä pääsin taas arvoon arvaamattomaan. Ja lisäksi puntaroin hieman työssäjaksamista ja uupumuksen oireita, jotka niin monesti tulkitsemme väärin.

Moni pohtii sitä, että ”Kelpaanko minä Jumalalle?” Mitä Kristus tästä on opettanut? Ja mitä piirteitä oli niillä, joita Kristus erityisesti moitti?

Jokainen tulkitsee kuulemaansa omista lähtökohdistaan. Pitäisikö Kirkon muokata meitä sillä tavoin että ajattelisimme kaikki samalla tavoin?

Kaikki perustuu rakkauteen. Ja viha ei ole rakkauden vastakohta. Ja miten me oikeasti pystymme muuttumaan?

On hyvää kirkkoshoppailua ja sitten vääränlaista shoppailua. Kirkko ei ole museo jossa me harrastamme aikamatkustusta. Ja vääränlainen ihannointi voi tehdä meistä myös hybridivaikuttamisen välikappaleita.

Mikä ero on sillä että seuraamme vai osallistumme jumalanpalvelukseen? Onko oikeutettuja syitä olla poissa kirkosta?

Ääriajattelua, eli polarisaatiota on maailmassa paljon ja myös Kirkossa. Mihin ehdottomuus johtaa? Ja miksi kuitenkaan Kirkko ei voi muutu huutoäänestyksellä?

Mitä pahaa on kunniantavoittelussa?

Miksi meitä varoitetaan rahan ja suuren omaisuuden vaaroista? Ovatko ne itsessään jo huono asia?

Mitä kirkkoon liittyjältä edellytetään? Pitääkö tietää paljon etukäteen? Pitääkö saavuttaa jokin hurskauden aste, että olisi kelvollinen? Näihin kysymyksiin yritän vastata.